471846.jpg
Lucas, Bella ja Duo

Viikonloppuna ollaan sitten ainoastaan ulkoiltu (ja hieman otettu tokoa). Koko viikonlopun ajan on ollut aivan mahtavavan upea ilma. Koirat ovat selvästi nauttineet pitkistä lenkeistä ja takapihalla puuhastelusta.

Viikonlopun aikana sain kaivettua myös koiramme lehdet esille jos vaikka ilmoittaisin Duon johonkin näyttelyyn pitkän tauon jälkeen (edellinen näyttely elokuussa Hämeenlinnassa). Ongelmia luo ainoastaan se, että agikisat tuppaavat menemään päällekkäin näyttelyiden kanssa. Pitänee tutkia ja sovitella molempia hieman tasapuolisemmin kalenteriin. Tosin tänään kyllä pohdiskelin jos veisin Duon vasta veteraaneihin sitten 4 vuoden päästä... No ei kai nyt sentään 4_1_100.gif Jospa muutaman näyttelyyn menisimme katsomaan mitä tuomarit ovat neidistä mieltä. Tosin mitä tuomareita katselin niin aika erikoisia tuomareita on kaikissa näyttelyissä. Aivan outoja ulkomaalaisia nimiä. Lahden KV näyttelyyn olisin halunnut mennä Hans Lehtisen arvosteltavaksi, hän kun on aika tiukka tuomari ja olisi ollut kiva tietää mitä mieltä Hans on Duosta nykyään. Duo on kerran ollut Hanssin kehässä ja silloin ainakin hän piti kovasti Duosta. Emme kuitenkaan päässeet Lahteen sillä meillä on silloin agikisat Liedossa ja jotka ovat samalla myös Turku Tour finaali. Duo kun tällä hetkellä (2 kisaa takana) johtaa cuppia niin voi olla todennäköistä, että pääsemme kutsufinaalin.

Tänään innostuin iskemään käteni Duon turkkiin. Näyttelyitä kun ei ainakaan huhtikuussa ole niin laitoin neidin "säkätukan" matalaksi. Välillä Duo kävi painimassa Lucaksen kanssa ja juoksemassa pihaa ympäri kunnes taas tuli käsittelyyni. Duo on kyllä aika eriskummallinen kaveri. Pari kuvaakin tuli takapihalla napsittua. Ei ollut taas vaikea arvata kuka olisi halunnut olla kaikissa kuvissa... Duon ei tarvitse kuin nähdä kamera niin jo alkaa hienot poseeraukset. Ihan kiva juttu, mutta kun välillä olisi kiva ottaa ihan luonnollisia touhukuviakin...

471878.jpg
Duo ja Lucas leikkisillä

471879.jpg
painiottelu käynnissä.

471880.jpg
sillä välin kun "nuoriso" peuhaa Bella tarkkailee tilannetta.