Tänään oltiin 2 viikon tauon jälkeen Siljan treeneissä. Viime viikollahan treenejä ei ollut vapun takia. Tosin "hulluimmat" tai innostuneimmat (ihan miten vain.. .) olivat kyllä paikalle. Tällä kertaa otin kentälle mukaan ainoastaan Bellan ja Duon. Lucas sai luvan jäädä kotiin häntänsä vuoksi. Tosin äijä itse oli kyllä asiasta hieman eri mieltä, mutta jäi kuitenkin nätisti "tolpan" kanssa sohvaperunaksi.

Silja oli suunnitellut kaksi kivaa rataa. Silja oli tainnut ottaa radoille vaikutteita meikäläisen viime aikoisista töppäilyistä sillä molemmilla radoilla oli kohdat joissa olen saanut hyllytettyä Duon. No kuten arvata saattaa ei treeneissä ollut ongelmia kummankaan radan kanssa. Tosin olin koko treenien ajan hieman mieli maassa joka vaikutti hieman koiriin. Duo ei ollut lähdössä aivan normaali, lähti hieman "laiskasti" ja lopetti pari kertaa kepit kesken kun aloin tekemään omituisia liikkeitä... Loppua kohden radat kuitenkin parani kun oma mieli alkoi pikku hiljaa näkemään auringon paistetta. Varsinkin viimeiseen rataan olin todella tyytyväinen. Duo kulki hyvin ja sain ohjattua muutamalla sylillä käännöllä koiran niin hyvin esteille ettei koira edes pyörähtänyt ympäri. Duo myöskin etsi todella hyvin vaikeatkin keppikulmat.

Bella oli sitten tasaisen varmalla päällä. Oma mieli kyllä kohosi kattoon ennen Bellan toista rataa. En tiedä minkä kömmähdyksen/kohtauksen Bella sai. Menin odottamaan vuoroani aidan taakse ja hieman hullutin Bellaa, samalla juttelin Terhin kanssa. Jossain vaiheessa menin kyykkyyn ja Bella yritti antaa ilmapusun Terhille 4_6_103.gif En tiedä erehtyikö Bella vai minkä ihme sille tuli yht'äkkiä. Me saatiin Terhin kanssa ainakin hyvät naurut ja Bella oli selvästi hieman hämillään tilanteesta.

Eilen oltiin agiliitämässä Janakkalassa. Päivän tunnelman voisi tiivistää yhteen lauseeseen: päässä liikkuu, ei mitään ei mitään... Meikäläinen tarvisi piakkoin jonkin näköisen piristysruiskeen ja aivoihin delete napin. Toistan samaa vanhaa levyä päässäni. Tosin tällä hetkellä tuntuu, että pikku piru on ottanut aivoistani ja keskittymisestäni vallan. Tuntuu etten pysty mihinkään. Olen aivan turtana enkä ymmärrä mitään...

Eilen lähdettiin ennen kymmentä kohti Janakkalaa. "Tolpalla" oli ansaittu vapaa joten lähdin matkaan yksin kolmen koiran kanssa. Lucas oli ilmoitettu hyppyradalle. Hieman mietin etukäteen pojan ilmoittamista. Lucas on treeneissä mennyt kuin unelma: vauhtia on riittänyt vaikka muille jakaa. Perjantaina poika satutti häntänsäja lauantai seurattiin hännän toipumista. Poika alkoi lauantai-iltana jo nostamaan innostuessaan häntää, mutta sisällä häntä oli koko ajan rentona alhaalla. Sunnuntaina poika oli kovasti lähdössä mukaan joten ajattelin äijän olevan startti kunnossa. Poika ei kyllä ollut ihan normaali itsensä. Kilpailupaikalla kävelytin koiruudet ja otin pojan kanssa lämppareitä. Äijää kiinnosti kaikki muu paitsi liito: maassa oli kivoja tuoksuja yms. Lisäksi pojalla (kuten myös ohjaajalla) tuntui välillä olevan hiki ja kylmä vuorotellen. Taisi olla hieman ukkosta kentällä sen verran painostava ilma oli aamulla. Johanna Nyberin rata oli todella helppo. Lähinnä läpijuoksu rata ja ainoastaan kolme viimeistä estettä tarvisi hieman ohjaustakin peliin. Lucas oli aivan matona. Sitä ei kiinnostanut pätkän vertaa agiliito. Sinnikäästi mentiin rata, mutta vauhtia ei ollut nimeksikään. Poika suorastaan löntysteli radan. Virheettä mentiin koko rata, mutta aikaa paloi sitten sitäkin enemmän. Taisi vesihäntä kuitenkin häiritä poikaa enemmänkin. Harmi kun koirat eivät osaa puhua... Loppu päivän Lucas makasi raatona takaluukussa. Perjantaiksi tilasin Lucakselle varmuuden vuoksi hierojan, olen tullut sen verran säikyksi vuosien saatossa.

Tyttöjen ratoja odoteltiin 7h ajan. Aika meni leppoisasti muiden ratoja katsellessa. Enpä ole pitkään aikaan seurannut 1-ja 2-luokkien ratoja. Voin vain todeta, että kyllä kaikki tuo hauskuus mitä radoilla näkee on poissa 3-luokista. Mieleen jäi taaskin Hämeenlinnalaisen taskandoggi: Onni joka paini aivan omassa sarjassaan 1-luokassa. Sitä menoa oli niin hauska seurata, tuollaista sen agilityn pitäisi ollakkin. Hieman pilkettä silmäkulmassa ja ilman tulos paineita.

Tyttöjen radoille tuomari vaihtui Salme Mujuseen. Mujunen oli kehitellyt jälleen oman tyypillisen radan. 4 suoraa putkea keskellä rataa pystyssä ja ne mentiin kaikki perä jälkeen. Rata oli mielestäni ihan helppo mikäli ohjaajan pää toimisi yhtään niin kuin pitäisi... Duo suoritti radan ensimmäisenä koiristani. Lähtö sujui hyvin ja myös ne putket. Juoksin putket joka toisesta välistä ja Duo irtosi aina hyvin putkeen vaikka en ollut sitä sinne sorkkimassa. Rata sujui todella hyvin kunnes loppumetreillä jäädyin totaalisesti. Keinulle mentiin tiukassa kulmassa. Vein Duon aivan liian pienessä kaarteessa keinulle. Jäin katsomaan ottiko koira ylösmeno kontaktia vai ei sillä koira meni vinosti keinulle. Duo otti ylösmeno kontaktin, mutta se alasmeno kontakti... Jäin seisomaan tumput suorana keinulle enkä tehnyt mitään vaan seison ja möllötin koiraa. Duo stoppasi keinun liian aikasin enkä tehnyt mitään kontaktin ottamiselle taikka saati käskyttänyt: boing! ja koira loikkasi... En edes muista koska Duo on viimeksi loikannut keinun kontaktin vuonna 2005?. Tosin en pitänyt tuota kamalan pahana asiana sillä olin itse aivan jäässä enkä liikkunut yhtään jos olisin ottanut edes askeleen eteenpäin olisi Duo sen ottanut. Keinun loikan jälkeen katselin ainoastaan tuomaria ja sen antamaan vitosta ja lopetin ohjauksen ja koira vipelsi väärään putkeen.

Bellan radalla ei sitten sattunut mitään suurempaa elämystä. Menin radan samallalailla kuin Duon kanssa ja koira toimi hyvin. Se irtosi putkiin eikä tarvinnut minun tukeani koko aikaa. Ensimmäinen virhe tuli kepeiltä. Taisin olla pienessä hurmoksessa neidin pienistä  kaarroksista radalla ja tsemppasin itseäni hieman liikaa sillä seurauksella, että vein Bellan suoraan kakkosväliin kepeillä. Sen jälkeen kaikki meni aivan pipariksi. Päätin tehdä keinulle ohjausmuutoksen ja tuijottelin keinun kontaktia minkä Bella otti vaikka luulin sen hypänneen ja Bella ampaisi kanssa väärään putkeen. No eipä sieltä sitä nollaa olisi tullut kun vitonen oli jo alla kepeiltä.

Tällä hetkellä mieli on edelleen maassa. Olen yrittänyt olla ajattelematta Duon nollaa, mutta silti se taitaa kummitella alitajunnassa. Tunnen olevani se heikompi lenkki jonka pää ei yksinkertaisesti kestä. Seuraaviin kisoihin lähden ilman tulostavoitteita ja muita paineita. Häädään pikku pirut olkapäiltä ja laitan uuden cd:n päähän soimaan: hemskatti unohdetaan kaikki Sm-kisat & Ava-mahkut. Se onkin helpommin sanottu kuin tehty...