Jotain pikkuista pitää varmaan tänne blogin puolle taas kirjoitella. Meille ei kuulu mitään erikoista tai koirille ei kuulu. Olen ollut viime torstaista asti taas niin kiireinen etten ole ollut kotona kuin sunnuntaina. Torstai ja perjantai meni Viikissä ja lauantain olin tentissä Helsingin keskustassa. Tänään lähdin Helsinkiin seitsemän aikaan aamulla ja palasin seitsemältä illalla kotiin. Lopputyö ja seminaarit ahdistavat tällä hetkellä niin paljon että pää räjähtää. Kandintyön pitäisi olla viikon päästä perjtaina valmis samoin seminaariesityksen. No kirjallinen on ihan hyvässä vaiheessa enään puuttuu tiivistelmä ja yhteenveto sekä pientä fiksausta. Esitys onkin sitten hieman enemmän keskeneräinen... Lisäksi on joitakin tyhmiä etätehtäviä ja yhtä toista seminaaria pitäisi vielä vääntää ja viimeinen tenttikin olisi vielä kahden viikon kuluttua. Valmistuminen tulee sitten olemaan tuosta tentistä kiinni. Tällä hetkellä toivon että joku atomi tipahtaisi päähäni ja osaisin tentissä kaiken. Aikaa lukemiselle ei kauheasti ole The Thinker

 Ei kauheasti jaksa koirien kanssa puuhailla mitään. Tämänpäivän agitkin jäi väliin kun en ehtinyt treeneihin (siirtyivät ulos) ja eikä kauhesti olisi ollut paukkuja treeneihin mennä kun on taas herännyt viiden aikaan aamulla.

Lauantaina ja sunnuntaina saatiin sentään pitkät lenkit tehtyä ja koirat saivat molempina päivinä kirmailla metsässä. Iltaisin ollaan tehty pieniä aktiivijuttuja mutta aika vähissä on kaikki tällä hetkellä. Kahden viikon päästä helpottaa... Sitä odotellessa Way To Go