Viikonloppu meni taas hujauksessa. Suurinosa ajasta meni töissä. Perjantaina menin vasta kahteentoista töihin joten käytiin Tolpan kanssa pitkästä aikaan Hunnarilla lenkkeilemässä. Nelikko oli ihan sekaisin kun pääsi metsään kirmailemaan. Fyrakin oli selvästi innoissaan uudesta maastosta. Vanha kaunis laskettelumäki oli tosin saanut uuden ilmeen. Metsätyökoneet olivat käyneet hieman mylläämässä paikkoja. Suurin osa lenkistä meni muta/multa vellissä kävellen. No onneksi koirilla oli kivaa vaikka meillä kastui kengät ja housut...

Lauantai aamuna Fyra pääsi leikkimään Vekan kanssa. Voi sitä iloa ja riemua!. Nämä kaksi kyllä laittoivat taas tuulemaan ja painivat sekä juoksivat mitä kintuistaan pääsivät. Leikkihetken jälkeen lähdin puolikuntoisena töihin. Illalla en peruskoulutusta lukuun ottamatta jaksanut tehdä yhtään mitään. Kurkkukipu ja flunssa kaatoi sohvalle makaamaan.

Sen verran sitkeä olin että sunnuntaina mentiin kymmeneltä Lucaksen ja turisti Fyran kanssa kentälle. Kentällä oli Katja Tammisen tokokoulutus. Lucas oli minun kanssani ryhmässä alo/avo. Välillä pojan huilatessa Fyra pääsi kentälle tepastelemaan ja hieman treenamaan sivussa sekä painimaan Nemon kanssa... Itse koulutus kesti melkein neljä tuntia. Ihmeen hyvin poika jaksoi kanssani puuhailla vaikka eihän se ollut yhtään samanlaista kuin parivaljakko: Johanna & Lucas. Loppuvaiheessa Lucas alkoi jo näyttämään kyllästymisen merkkejä koko tokoilua kohtaan. Silloin paikalle saapui Johanna joka otti viimeisen (hyppy) liikkeen Lucaksen kanssa. Voi pojat miten innoissaan pieni miäs oli!. Se kasvoi varmaankin 30cm ja saparo heilui minkä ehti. Ihan kuin se olisi yrittänyt selittää Johannalle että missä ihmeessä sä olet ollut tämän ajan. Itse hyppy suhui ihan hyvin. Hieman piti poikaa muistuttaa aluksi, tämä hänelle suotakoon sillä viime kerta oli elokuun kisoissa. Poika olisi varmaan jaksanut temmeltää Johannan kanssa vielä toisetkin kolme tuntia... Pieni palanen nousi illalla kurkkuun kun pohdin tuota parivaljakkoa. Osaksi se oli surua: miksei se toimi mulla samanlailla kuin Johannan kanssa? suurimmaksi osaksi se oli kuitenkin sitä iloa: miten hienoa on katsoa kun pieni miäs nauttii tekemisestä ja on niin innoissaan että meinaa välillä mopo lähteä käsistä... Itse koulutus oli kokemuksena ihan hyvä, vaikka en itse siitä mitään uutta saanut irti. Olisin ehkä kostunut enemmän jos olisin mennyt seuraavaan ryhmään kuunteluoppilaaksi.

Sunnuntaina käytiin vielä illalla Tolpan ja jengin kanssa kävelemässä tunnin lenkki Elonkierrossa. Meno oli yllättäen aika rauhallista Lucaksen ja Fyran osalta. Fyra riehui, mutta ei niin paljoa kuin normaalisti. Pikkunen oli aika väsy illalla... Mikä onkaan ihanempaa kuin nukahtanut pentu sylissä?.

Tänään tuli sitten taas lenkkeiltyä. Meille tuli Johannan kanssa pieni ohjelmanmuutos. Omatoimi tokoporukan määrä kutistui meihin kahteen joten päätimme lähteä yhdessä jengilenkille Elonkiertoon. Ensimmäistä kertaa otin mukaani koko köörin (kiitos vaan Johanna niistä apukäsistä!). Itse lenkki sujui todella hyvin. On niin mukavaa kun pystyy yhdistämään koirat ja terapian samaan kertaan. Koirat saavat juosta ja omistajat puhua omia juttujaan. Vaihteeksi mukavaa kun yleensä saa keskustella ainoastaan itsensä kanssa lenkillä. Täytyy kyllä sanoa, että tälläinen 6 koiran kahdesta eri laumasta koottu jengi toimii todella hyvin. Kaikki ovat todella tervepäisiä ja osaavat kunnolla koirien elekielen. Hauska ajatella että jengissä on tasajako 3 urosta sekä 3 narttua ja 3 eri rotua. Lucas selvästi kaipasi herraseuraa sillä koko lenkin ajan poika vipelsi Ricon & Nickyn kanssa. Pojilla on selvästi äijienhommia mistä tytöt ei ymmärrä yhtään mitään...

Lenkin jälkeen pieni miäs pääsi tokoilemaan Johannan pihalle. Eipä olisi uskonut, että poika oli juuri mennyt tunnin metsälenkin vapaana. Sitä intoa ja tohinaa oli vaikka muille jakaa... Äijä meinasi taas ratketa ihan liitoksistaan eikä saparo meinannut pysyä yhtään paikoillaan. Täytyy kyllä ihmetellä miten paljon Lucas jaksoi tehdä toistoja Johannan kanssa putkeen. Itseni kanssa se olisi vetänyt hanskat tiskiin jo useamman kerran... Johannalla on selvästi jotain piristys lihapullaa joka huumaa pienen miähen mielen. Ei voinut taaskaan olla hymyilemättä kun tuota parivaljakkoa  katseli työn touhussa... Kiitos Johanna & pojat, olette todella hyvää terapia- ja lenkkiseuraa!.

Sunnuntaina tippui myös yksi murheenkryyni. Fyralle oli jo puhjennut uudet yläkulmurit ja ne olivat kasvaneet melkein puoleen väliin asti. Joka päivä viime viikolla yritin niitä heilutella ja painella. Tuntui aika turhauttavalta kun hampaat eivät liikkuneet yhtään. Sunnuntaina kentällä tippui toinen yläkulmuri ja tänään toiselta puolelta. Olin jo huomenna soittamassa lääkärille poistoaikaa mikäli hampaat eivät olisi irronneet. Onneksi alkaa tämää hammasrumba olemaan jo pikku hiljaa ohitse...