Viikonloppu meni nopeati kauniissa ilmassa töitä tehden Kieli ulkona Olin siis koko viikonlopun töissä...

Perjantaina oltiin Anun kanssa sovittu treffit vielä illalla puoli ysi. Pääsin kasilta töistä joten pikapikaa kentälle, onneksi Tolppa oli kävellättynyt koirat... Kävin ensin Fyran kanssa katsomassa Mervin bullinpentua Ikeä. Voi kun se oli suloinen pieni 8-viikkoinen otus. Ei muuten yhtään näyttänyt bullilta, paitsi pään profiili. Fyra taisi enemmän hurtmata Kille-russelia kun Ike vaan nukkui Hymy Otettiin kentällä torstaina rakennettua rataa. Kyllä huomasi että olen pidemmän aikaa tehnyt lyhkäisiä ratoja sillä koirienn vauhdit yllättivät ihan totaalisesti. Menivät kuin viitapirut pitkin kenttää. Kokeilin myös erilaisia ohjaustekniikoita ja ne sopi kaikille hyvin. Fyran kanssa otettiin vielä keinua erikseen (ylä- ja alaosaa) ja Fyra oli innokas. Treenien jälkeen käveltiin vielä tunnin lenkki Paavolan metsässä jossa seuraksi saatiin vielä Mervi ja Kille. Kiitos Anu -jälleen- oli tosi hauskaa Cool Kello olikin sitten jo yli yksitoista joten sain kaivautua untenmaille.

Lauantaina käytiin Fyran kanssa ennen töihinmenoa kaikissa Forssan eläinliikkeissä kun metsästin Lucaksen ruokaa, pitäisi aina mennä ensin sinne missä asioi useimmiten ettei tarvisi koko kylää käydä läpi. No sinne oli pisin matka joten ensin katsoin lähimmät liikkeet. Käytiin vielä lopuksi pienellä torikävelyllä ja ihailtiin kaunista ilmaa. Illalla vielä myrkytin koirat. Laitoin Lucakselle Practicin, Fyralle Strongholdin (molemmat olivat ylimääriä) ja Bellalle & Duolle exspotit.

Sunnuntaina noustiin taas kukonlaulun aikaan lenkkeilemään ja hetken aikaa nautiskeltiin pihalla kauniista ilmasta ennen kuin lähdin töihin. Pihalla ihmettelin Duon outoa kävelyä ja takajalan ontumista, mutten siihen kiinnittänyt suurempaa huomiota sillä se oli ainoastaan hetkittäistä. Kun pääsin töistä kotiin ja menin porukoille tuli Duo etutassu ontuen vastaan. Tolppa oli ihan ihmeissään missä se on tassunsa satuttanut kun mitään outoa ei ollut edes tapahtunut. Jotenkin mieleen tupsahti vuoden 2005 tapaus jolloin Duo sai samoja oireita sulfasta (ontui ensin takatassua, sen jälkeen etutassua ja kun lääkitys lopetettiin. Pitkä puoliintumisaika teki tehtävänsä ja Duo ei päässyt enää makuulta ylös vaan oli ihan jalaton). Käväisin katsomassa haittavaikutuksia ja siellä luki harvinaisina oireina neurologiset oireet mm. lihasvapina ja ataksia.

Pesin heti Duon shampoolla. En muuten ole koskaan lähes 9 vuoden aikana pessyt länderiä shampoolla tai edes kastellut suihkussa kokonaan turkkia. Duo ilme oli näkemisen arvoinen, vietkö mut tosissaan tuonne? Yllättynyt Ihan kuin se olisi ymmärtänyt tilanteen ja se antoi pestä itsensä todella hyvin. Samalla huomasin värjääntyneen turkin sään kohdalta. Jätin Duon porukoille yöksi ja otin muut mukaani. Käytiin vielä Anoppilassa illalla ja koirat oli elementissään. Fyra keikkui sylistä sylin ja Lucas & Fyra kerjäsivät kilpaa makkaraa ja saivat sitä tietenkin... Silmänisku Bella tärisi jaloissani. Niin erilaisia on nuo otukset!.

Aamulla menin kotiin ja Duo ravasi ilman ontumista vastaan ja näytti mukavan pörröiseltä pesun jäljiltä. Koko viikonaikana ei mitään ontumista ole enää ollut joten syy taisi selvitä. En uskalla enää Duolle exspottia laittaa tämän jälkeen. Ties miten kovasti se seuraavalla kerralla siihen reagoi. Ilmeisesti se on vuosien saatossa siihen herkistynyt sillä olen sitä sille melkein 6 vuoden ajan käyttänyt. Tosin nyt oli marraskuusta taukoa tähän asti. Talvella käytän aina Programia ja nyt keväällä ostin eläinlääkäriltä punkkikarkoitteet. Olen hieman vainoharhainen kaikkiin öttiäisiin. Kerran vuonna 1998 Jasusta löytyi Match Shown jälkeen täitä ja sen jälkeen olen uskollisesti myrkyttänyt koirani...