Päivystys viikot tuppaa menemään aina tupla nopeammalla tahdilla. Tämä johtuu varmaan siitä kun joutuu olemaan pitempään töissä eikä aamuisin saa niin paljoa aikaiseksi vaikka kuinka yritttäisi ajoissa nousta punkasta ylös.

Tiistaina oli Fyran viimeinen eskari kerta Piskipalvelulla. Lopultakin saatiin tämäkin kurssi päätökseen, eihän tätä ollkäyty kuin keväästä asti... Vimpalla kerralla otettiinhäiriöseuraamista, luoksetuloa sekä luoksepäästävyyttä. Fyra oli tapansa mukaan oikein reipas ja näpsäkkä likka.

Keskiviikkona oli Turun keikkaa. Oma olo oli hieman flunssainen ja kuumeinen. Kurkkua jomotti, mutta muutamat tabletit naamaan niin jaksoi taas ajatella aksaakin. Reissuun mukaan haettiin Anu & Noomi oli taas kivaa ajaella yhdessä kun sai seuraa. Matkat on niin paljon lyhyempiä kun on jutustelu seuraa eikä tarvitse koirille puhua, ne ei kuitenkaan paljoa kommentoi. Jaakolla oli taas ihan sikakivat treenit. Aikataulut taisi olla 45 minuuttia myöhässä, mutta lopussa se kiitos seisoo Duo meni ekana ja se meni mielestäni hyvin. Tosin välilä hätäilin niin paljon että en muistanut tehdä ihan kunnolla niistoa. Poispäin käännökset olivat kuulma tosi hyviä ja ennen kaikkea ennakointi radalla on parantunut! No ei se vieläkään ole ihan priimaa mutta parempaa kuin aikaisemmin. Lopuksi vielä Fyra pääsi liitelemään. Mankeroinen oli oikein taitava pikku koiruus ja tulin ihan älyttömän onnelliseksi niistä sanoista miten Jaakko kehui Fyraa Hyvät treenit ja tuhat kertaa iloisempi mieli. Reissulle kertyi taas lähes 5 tuntia pituutta, mutta on se kyllä sen arvoista!. Kiitos Anulle seurasta.

Torstaina olin myöhempään töissä ja kurkku oli tuplasti kipeämpi kuin keskiviikkona. Menin kuitenkin nopeasti piipahtamaan Feeniksin pihalla jossa oli omatoimi Toko-treenit. Pääsin itse näytelmä tuomariksi ja koplaamaan muutamia koiria. Tokoakin otettiin sitten ihan omin päin. Otin Fyralla seuraamista, noutoa, kaukoja, temppuja sekä liikkestä maahanmenoa. Fyra tuntui ihan skarpilta vaikka Tolppa oli antanu sille puoli tuntia aikaisemmin ruuan. Fyra oli kaiken kukkuraksi syönyt myös Bellan & Duon mössöt... Lopuksi otettiin vielä Marjan ja Roiston kanssa paikallamakuu. Sohlasin taas oikein kunnolla kun tiputtelin nakkeja ensin maahan ja sen jälkeen muistin ettei me olla koskaan otettu paikallaoloja takki päällä... Fyra kävi hieman myös pusuttelemassa Minnan koikkeria ja tietysti myös Roistoa... Fyra on kyllä aikamoinen poikien perään. Toivottavasti sen juoksu ei ala ihan piakkoin kun on sitä reissuakin tulossa....

Tänään perjantaina olin vapaalla ja itseassiassa myös koko viikonlopun. No mikäs tässä sairastaessa pidennetyllä viikonlopulla. No enhän minä pysty kotona loikoilemaan joten olllaan tehty pitkin päivää sellaisia lyhyitä lenkkejä Tolpan kanssa. Päivällä Fyra pääsi painimaan Jackyn ja poikien kanssa takakadulle ja sitä menoa riitti hetken aikaa Kakaroiden mielestä oli tällä kertaa tosi kivaa juosta ojassa edestakaisin. Onneksi se oja oli kuitenkin kuiva. Välillä Fyra kävi pusuttamassa Nickyä ja Ricoa. Jacky taisi olla tällä kertaa Mankeroisen mieleen eniten kun sen kanssa sai juosta ja painia. Iltapäivällä käytiin Tolpan kanssa Paavolan metsässä lenkillä. En ole vielä koskaan käynyt siellä lenkkeilemässä omin päin ja olin todella tytyyväinen kun en eksynyt sinne Lähinnä seurasin koiriani jotka menivät siellä kuin vanhat tekijät. Niillä oli kyllä niin hauskaa keskenään. Jokainen sai vuorotellen hepuleita pahin oli tällä kertaa Duo ja Fyra. Duo on kyllä ollut taas viime aikoina tosi reipas ja pirteä. Illalla käytiin vielä Fyran kanssa näytelmäkoulutuksessa ja se meni oikein hyvin. Fyra ravasi koko ajan oikein nätisti, pari kertaa se innostui hieman liikaa jolloin se alkoi tekemään ankkahyppyjä ja kantamaan hihnaa suussa...

Bellan turkkikin sai jälleen uutta lookkia. Sillä innostuina alkuillasta nyppimään sitä lisää. Bellan nypintä on aika usein sellainen muutaman viikon projekti. Tällä hetkellä se näyttää tosi erikoiselta kun pää, takajalat, maha ja häntä on siistimättä. Muuten se alkaa näyttämään jo koiralta. Tosin Bella on kyllä ihan hirmuisen laiha Mun pitäisi ihan punnita se että miten paljon se painaa ainakin 4-5kg vähemmän kuin Duo & Fyra... Bella on kuitenkin ihan samankokoinen joten tuollainen painoero on aikas suuri.

Bella oli tänään onnellinen. Bellalla on sellainen vanha pieni vaaleanpunainen possu jonka minä olen joskus nuoruudessani saanut. Bella on kuitenkin heti pentuna ominut sen itselleen. Possu on oikein hyvässä kunnossa, mutta röhkivä ääni hiljenee aina pikku hiljaa pattereiden loputtua. Nyt possu ehti olemaan melkein 4 kuukautta ihan hiljaa kunnes tänään saatiin Tolpan kanssa päähämme vaihtaa siihen patterit. Toki oltaisiin aikaisemminkin, mutta kyseisessä lelussa ei ole ihan tavallisia pattereita vaan kolme hopeista nappia.  Bella oli aluksi ihan ihmeissään kun possu alkoi röhkimään, mutta hetken kuluttua muori kantoi ja repi sitä pitkin käytävää eikä jättänyt sitä hetkeksikään pois silmistä. Voi tuota pientä hassua muoria Pienet asiat tekevät koiran niin onnelliseksi...

Tässä on kuva Bellasta ja possusta muutaman vuoden takaa...