FI AVA & C.I.B & FI & EE & SE MVA Jazzmo Duo

Tänään lähdettiin heti aamusella Tampereelle kisaamaan. Hetken aikaa piti nipistellä itseänsä kun kello soi aamulla 06.15 ei paljoa naurattanut. Vielä vaikeammiksi nousun teki tämä ihana lomaviikko, kummasti sitä saa rytminsä sekaisin pienessä ajassa

Ketään ei liikkunut missään kun ajelin kohti Tamperestia. Hetken aikaa jopa mietin että olenko oikeassa paikassa ja oikeaan aikaan. Molemmat tytöt oli ilmoitettu kahteen agilitystarttiin joissa tuomarina oli Kari Jalonen. Duokin pääsi mukaan kisaamaan sillä ei ontunut enään loppuviikosta tassuaan ja haava oli selvästi parantunut.

En taas muistanut yhtään minkäläinen Niihimaanmaneesi on nollailmalla. Toivon todellakin että ensi viikonloppuna olisi enemmän pakkasta, muuten sinne ei ole kenenkään kiva mennä näyttelyyn... Perille päästiin hyvissä ajoin ja ehdin hyvin kävellyttämään tytöt.

Ensimmäinen rata oli ihan mukava. Tosin meikäläistä kauhistutti miten jaksan juosta koko radan. Kyllä huomaa että viime kisaamisesta on jo yli 2 kuukautta eikä maneesitreenejä ole kuin 2 viikon välein eikä silloinkaan tehdä 20 esteen rataa. Mulle tuli hiki jo tutustumisessa ja koirien kanssa loppui happi puolessa välissä rataa.

Bellan eka rata oli ihan katastrofi. Olin toinen lähtijä ja ehdin hakemaan vain koiran kun jouduin jo menemään radalle. Viritykset jäi  ja kaikki yhteinen puuhailu. Bella hyppäsi keinun alasmenolta tosi törkeästi ja lopuksi se hylkääntyi putkeen (renkaalle olisi pitänyt mennä). Duo oli ihan hyeena. Se huusi kun se katsoi muiden menoa se meinaisi syödä kaikki vastaantulevat pois esteiden tieltä. Ihan liian kovilla kierroksilla. Radalle se kyllä lähti yhteistyöhaluisesti. Rata oli aika kaoottinen ja sekava. Mulla ei ole koko radasta oikein mitään mielikuvaa, yritin vain kovin juosta Duon perässä. Duo kohelsi ja teki kaarteita mutta annoin sen vain mennä. Maaliin tultiin tuloksella nolla.

Kävelytin tytöt ja menin uutta rataa tutkimaan. Samalla katsastin tulostaulun. Hierasin kaksi kertaa silmiäni kun huomasin Duon sijoittuneen toiseksi ja perässä komeili kirjaimet Sert-A. Siinä vaiheessa tuli itku, kaksi kertaa tarkistin ennen kuin uskon. Niin kauan sitä ollaan odotettu. 

Toiselle radalle keskittyminen oli jo todella huonoa. Me vaan mentiin ja nautiskeltiin. Bellan kanssa tein nollarata virhettä mutta hiukan verran yliaikaa +0,10. Keskustelimme muorin kanssa useamman sekunnin keinun suorittamistavasta. Mummo jäi keinun kontaktirajalle seisoskelemaan ja minä halusin hänen tulevan alasasti. Siinä sitten pohdiskeltiin pidemmän ajan ja minä sain voiton!. Loputkin kontaktit otettiin kunnolla. Muorille on nyt taas tullut omaa tahtoa hieman liikaa... Duon toinen rata oli teknisesti huomattavasti parempi. Nyt me jo osattiin eikä Duokaan käynyt pahoilla kierroksilla. Harmikseni juoksin ihan liian kovaa ja valssini meni hieman liian pitkäksi ja unohdin ottaa Duon haltuun. Tään seurauksena Duo lipui minun kanssa puomin ohitse. Saimme tästä vitosen ja palautin Duon puomille yli lähes puolivälistä... Aika paloi ja sen jälkeen otettiin kontaktit huolella. Tuntui tosi kivalta Tulokseksi 5,24.

Duon taival Avaksi ei ole ollut kaikista ruusuisin. Kisaaminen aloitettiin heti 18 kk ikäisenä. 2-luokkaan noustiin kuuden kisan jälkeen elokuussa 2004. 3-luokkaan tie oli kivikkoisempi syyskuussa 2004 tuli kaksi nollaa, mutta sen jälkeen Duo alkoi hyppimään kontakteja jonka vuoksi kilpaileminen laitettiin tauolle joulukuu-toukokuu. Nousu 3-luokkaan tapahtui toukokuussa 2005 14 startin jälkeen.

3-luokassa ensimmäiset voitot tuli jo vuonna 2006 huhtikuussa ja syyskuussa. Sen jälkeen alkoi sitten vaikeudet. Kuinka monta kakkossijaa meillä on ollut? joista pienimmät erot on ollut -0,09s?.Nopeasti laskettuna 12 kpl... Miten paljon on ollut loukkaantumisia ja sairastumisia?. Ensin meni selkä ja takaosa vuonna 2007 kisataukoa tuli silloin 8kk. Suurin vastoinkäyminen oli kuitenkin vuonna 2008 jolloin diagnosoitiin syöpä. Sen jälkeen tuntui että meidän kisat on kisattu eikä murehdittu kuin siitä miten me tästä selvitään. Taas tuli taukoa yli puoli vuotta.

© Johanna Kuusi

Helmikuussa 2009 alkoi uusi ajanjakso. Se kilpailu on se joka on jäänyt eniten mieleeni. Itkin  jo ennen rataa ja kahta kauheammin radan jälkeen. Se oli puhdasta onnea ja iloa. Tuo tunne on se jonka haluan tuntea joka kerta kun menen radalle, aina se ei ole ollut itsestään selvyys.

Haluan kiittää ennen kaikkea kaikkia niitä ihmisiä jotka ovat olleet meidän tukena niin myötä- kuin vastoinkäymisissä. Aina on ollut olkapäätarjolla mikäli sitä olen tarvinnut. Kiitos kaikille!

© Johanna Kuusi

ja ennen kaikkea KIITOS DUUDSON!