Rakkaalle pienelle miähelle sylintäydeltä Onnea. Jo 8-vuotta iloista saparonheilutusta!.

****

Viikonloppu meni nopeasti päivysyksen merkeissä. Ei tehty oikein mitään erikoista peruslenkkeilyjen lisäksi. Paitsi lauantaina tehtiin linikkalanpellonjengiä tunnetuksi kiipeämällä soramontun seinämää kaatosateessa. Onneksi silminnäkijöitä ei ollut kovinkaan monta. Kyllä meitä olisi muuten kaappiauto hakenut hyvin nopeasti Eipä siinä koiranilmassa olisi yksin sinne tullut lähdettyä. Kiipeilyjen jälkeen jatkettiin vielä lenkin parissa ja kiivettiin vielä pari ylimääräistä mäkeä. Mäkitreenin ajan Duo & Fyra oli hihnassa ja Bella & Lucas sai olla vapaana. Mummo ja Lucas saivat mennä omiaan mikäli tahtoivat, mutta niin vaan nekin kiipesivät pitkin mäkeä. No eipä se niillekkään tee huonoa!. Lopuksi oli koirien kiva päästellä höyryjä ja juosta vapaana. Kiitos naapurikatu!

En muista kerroinko aikaisemmin mistä Duon korvien oirehtiminen johtui?. No jokatapauksessa asiaa pohdittuani ja mietittyäni mitä erikoista oli silloin tapahtunut oli ainoana Nutrolin Senior Öljy. Ennen annoin pelkkää Nutrolinia, mutta Seniorin arvojen vuoksi muutin sen siihen. Otin valmistajaan yheyttä ja kysyin voiko tämä Senior öljy aiheuttaa allergisen reaktion?.

Sain todella nopeasti vastauksen (alle päivässä). "Jos koirasi on kala-allergikko, voi se saada kalaöljyistä reaktion samoin kuin kalasta itsestään. Nutrolin Senioria on testattu 10 kala-allergisella koiralla, eikä niistä yksikään saanut allergista reaktiota - mikä ei tietenkään tarkoita etteikö joku muu voisi. Nutrolin Seniorissa (samoin kuin Pennussa) on kalaöljylähteenä käytetty ihmisten lääkelaatuista kalaöljyä, eli siitä on poistettu kaikki proteiinit jotka allergiaa aiheuttavat. Samaa öljyä lisätään keskosvauvojen äidinmaidonkorvikkeisiin.

Vaikka kaikki raaka-aineet ovat ultrapuhtaita, voi silti joku olla niin herkkä että reagoi jollekin aineelle. Jotta ihan varmoja voitaisiin olla, pitäisi melkeinpä tehdä uusi ruokintatesti koirallasi, mutta se voi olla ikävä vaihtoehto. Aivan varminta olisi vaihtaa koirallesi aikuisen koiran Nutrolin, joka ei sisällä lainkaan kalan rasvahappoja."

Tämä oli suora lainaus sähköpostikeskustelusta. Tämä tuli aika yllätyksenä. Olen tiennyt että Duo on allerginen mm. sulfalle ja permitiinille sekä jollekkin lisäaineelle (sai rakkuloita voitetusta koiranruoasta). Tämä mahdollinen kala-allergia tuli yllätyksenä. Tosin jos tuotetta on testattu 10 kala-allergikolla ei se ole vielä kunnon otos. Ajattelin jossain vaiheessa testata tuotetta uusiksi, mutta näin kisakauden aikana en sitä uskalla tehdä. En halua taas syöttää kortisonia ja sivellä canofiteä. Korvat kuitenkin parantuivat kahdessa viikossa eivätkä ole Seniorin käytön lopettamisen jälkeen oirehtineet.