Perjantaina suuntasin töiden jälkeen kovaa vauhtia kentälle. Oltiin sovittu Iiriksen kanssa kisanomaiset treenit. Laitettiin kentälle oikein lepattavat kehänauhatkin. Otettiin ensin paikallamakuu n. 2 min ajan. Saatiin kunnon häiriötä kun läheisen talon lapset kavereineen tuli aidan taakse katsomaan ja pitämään meteliä. Pelkäsin Fyran nousevan, mutta se pysyi tosi hienosti Nemon vieressä Sen jälkeen otettiin yksilö liikkeet. Minä käskytin Nemon ja Iiris Fyran. Tehtiin treenit ilman palkkaa. Fyra aloitti seuraamisella ilman hihnaa. Meni ihan kivasti, hieman sen katse välillä tippuu mutta jatkaa taas vähän ajan kuluttua. Intoa sillä ainakin on... Seuraukset jälkeen liikkeestä maahanmeno joka oli hyvä, samaten luoksetulo. Seisomisen Fyra sekoitti ihan kokonaan. Se meni joko maaten tai istumaan En ymmärrä miksi se noin teki?. Otettiin pari kertaa uudelleen ja palkkasin seisomisen. Vikana otettiin hyppyä pitkältä matkalta. Ensin kielsi ja hieman lyhensin matkaa niin hyppäsi hyvin. Lopuksi vielä pieni paikalla makuu joka oli hyvä.

Treenailujen jälkeen mentiin vielä jengi kävelylle Paavolan metsään. Koirat juoksi niin että tanner tömisi. Niillä oli niin hauskaa yhdessä. Lucas keksi, että mutakylvyt kaunistaa ja se käveli isosita liejulätäköistä läpi... Pesuhuone näytti lenkin jälkeen siltä, että sinne olisi majoittunut joku metsän elävä. Kiitos Iirikselle ja shelttipojille!.

Lauantaina oli työpäivä. Ilallla käytiin vielä Tolpan kanssa vesisateessa Elonkierrossa lenkillä. Fyra rallitteli yksinään kun ei saanut kunnolla juoksuseuraa. Otin vielä sateessa pienen paikallamakuun sekä seuraamisen ja jäävät liikkeet. Nyt oli hyvät. Sunnuntaina nukuttiin pitkään, kummasti jääkiekko ja euroviisut sekoittavat normaalia rytmiä... Käytiin aamupäivällä pitkällä lenkillä ja hieman treenailtiin takapihalla keppejä. Puolilta päivin lähdettiin Matin kanssa Helsinkiin Matin kummisedän viiskymppisille. Siellä vierähti koko iltapäivä, nähtiin sentään livenä Pelle Miljoona Illalla tein vielä tyttöjen kanssa erikseen ravilenkit ja Fyran kanssa hieman tokoiltiin Heikan koulunpihalla. Ne oli kaikki onnistuu treenit. Ilta menikin sitten Suomen peliä jännittäessä ja sieltä se sitten tuli VOITTO!!!!

Suomijellona