Torstaina Tolppa toi mulle töihin tytöt. Tytöt oli valmiiksi lenkitetty joten me suunnattiin suoraan aksatreenihin. Lotte oli tuonut superkivan 20 esteen treeniradan joka oli siellä jo valmiina kun pääsin kentälle. Mitä luksusta mennä valmiiseen pöytään Kentällä kävi kuhina kun paikalla oli 6 ohjaajaa ja muutama koira enemmän olisiko 10?. Rata oli haastava, mutta sain tehytä kaikkien kanssa onnistuneet ja puhtaat radat. Tosin Duo otti radan vain kerran ja Bella otti sen pätkässä. Fyra sai treenata enemmän. Tuntui niin kivalta aksata porukassa, nämä taisi jäädä viimeisiksi kimppatreeneiksi sillä viikon päästä esteet siirretään jälleen maneesiin. Harmi kun ei pääse enään kentälle treenaaamaan mm. kontakteja. Onneksi sinne kuitenkin jää yhdet kepit, pari putkea sekä hyppyjä. Voi käydä treenailemassa vielä niin kauan kunnes ei tule lunta. Tehtiin Loten kanssa pieni jäähdyttely kentän läheisyydessä ja vielä isomman iltalenkin tein vielä kotonurkissa. Iso kiitos Lotelle radasta ja muille treeniseurasta!. Perjantaina tein tyttöjen kanssa 45 minuutin ravilenkit erikseen ja jumppailtiin Dyn-Air pallon kanssa. Kivaa olla kotosalla kun ei ole suurempaa ohjelmaa mietittynä.

Lauantaina menin töiden jälkeen kentälle tekemään kasvavaa hyppysarjaa sekä kontaktitreeniä. Rakensin pätkät valmiiksi ja lähdin tyttöjen kanssa pitkälle lämppärilenkille. Nähtiin lenkillä myös tuttuja. Hieman ihmettelin kun joku huuteli nimeäni. Tutunnäköinen sininen caddy mutta siellä ei ollut Johanna eikä Outi vaan Åsa En olisi ihan heti uskonut näkeväni häntä Pilvenmäen kupeessa. Siinä rupateltiin tovi, olipa hauska sattuma. Turkulainen oli eksynyt Vorssaan. Itse aksatreenit meni hyvin, Fyra oli aika mahdoton... Se huinaili ihan omiaan ja suoritti omia esteitä, mutta se on vaan vekkuli!. Hyppysarjat onnistui kaikkien kanssa hyvin, ei ongelmia.

Sunnuntaina tein ennen töitä pitkän lenkin Kirstilä-Syrjäharju akselilla. Ilmeisesti kello puoli kymmenen on muidenkin lenkkeiliöiden aika?. Vastaantuli paljon ulkoilijoita, tosin kaikki oli koirattomia. Ihana ilma ja syksyn värit. Tykkään!. Töiden jälkeen tein Fyran kanssa tunnaria omalla tikulla sekä tikun tuomista perusasentoon. Nyt tuo jo perusasentoon, mutta sylkäisee sen mun jalkoihin. Joten seuraavaksi pitää treenata pitoa. Kaikkien kanssa tein vielä ruutua erikseen. Iltalenkillä koin kolmannen ihmeen kun Matti soitteli ja kysyi lähdenkö iltalenkille? Siinä vaiheessa olin vielä porukoilla käymässä. Niin me sitten käveltiin yli tunnin lenkki. Fyran mielestä se oli tosi ihmeellistä ja sen piti koko ajan roikkua Matin kimpussa. Ilmeisesti Matin pitäisi lenkkeillä meidän kanssa useammin kuin kerran puolessa vuodessa Taloprojektiin kuuluu sen verran, että meillä on nyt koti Tai ei se vielä ole valmis, mutta ala- ja yläkerta saapui kuluneella viikolla. HIPHEI!.