Viikonloppu meni töiden parissa, mutta ehdittiin me hieman ulkoilemaankin. Lauantaina käytiin ennen töitä Fyran kanssa lenkkeilemässä Iiriksen ja poikien kanssa Hunnarilla. Oli tosi kylmä ilma, kova tuuli. Tehtiin tunnin lenkki jonka jälkeen treenattiin vielä hieman tokoa. Tällä kertaa otettiin ohjattua noutoa kupeilla, puun kierron kautta luoksetulon asentoa, seuraamista käskytettynä sekä paikalla makuu. Fyra teki jälleen omaan tapaansa ohjatun noudon... Eli lähetin kupeille ja se toi kupit mulle Hyvin kätevää... Tosin se voisi tuoda kupit vasta vikalla kerralla ettei niitä tarvisi koko aikaa palauttaa paikallensa takaisin. Seuraaminen oli tällä kertaa ihan hirveätä. Fyra ei keskittynyt ollenkaan. Tosi outoa. No ehkä se oli vahinko, en muista koska olisi tehnyt tuollaista. Luoksetulon kautta asennot olivat vaihtelevia. Fyra hypähtää helposti mun kättä vasten, olen jossain vaiheessa hieman vahvistanut jotain väärin... No se on kauneus virhe, mutta mun pitäisi saada se pois. Täytyy ottaa teho treenauksen alle aina kun muistan...

Illalla tehtiin vielä Fyran kanssa Leenan käskystä pitkä juoksulenkki reippaalla ravilla. Hyvin Fyra ravasi pitkällä askeleella. Mun askel ei ollut yhtä pitkää kummasti muutaman viikon kestänyt flunssa vie tehoja pois. Juoksujen jälkeen jumpattiin vielä Dyn-Airin kanssa. Takapäätä ja hieman etuosaa.  Lucas teki mun polvelle istumista ja onnistui hyvin. Olisin luullut että olisin saanut tästä asiasta taistella, mutta siinä se istua pönötti mun polven päällä. Polven asento oli nyt enemmän alla. Jatkamme tämän asian treenaamista päivittäin.

Tänään sunnuntaina käytiin aamusella Johannan ja poikien kanssa Hunnarilla lenkkeilemässä. Mä otin kaikki mun koirani mukaani. Ollaan remmilenkkejä tehty koko porukalla, mutta viimeksi ollaan metsässä käyty yhdessä koko porukalla lokakuun alussa ennen kuin Lucaksen polvi meni. Johannan kanssa oltiin joskus syyskuussa viimeksi niin että kaikki jengiläiset oli mukana. Sellaiset 7-8 kuukautta oli siis kulunut aikaa. Luoja mun koiria Ne huusi siellä takaluukussa. Ennen kuin päästiin perille meidät puhallutettiin yllättäen mäen päällä. Mulle iski ahdistus, vaikka tiesin että nollaa se näyttää. Mua hieman hävetti kun mun koirat huusivat omaa lauluansa takaluukussa. Ne ei varmaan edes huomannut että joku vieras poliisinainen puhui mulle. Poliisi kysyi: sulla on koko eläintarha mukana? Totesin vain, että ei siellä ole kuin neljä koiraa... Saatiin jatkaa matkaa metelistä huolimatta.

Itse lenkki sujui hyvin. En uskaltanut heti päästää samaan aikaan Lucasta ja Duoa vapaaksi mutta pikku hiljaa uskalsin nekin päästää vapaaksi yksitellen. Ne oli NIIN iloisia ja onnellisia kun saivat viipottaa omia menojaan. Ne jopa käyttäytyi hyvin ja yllättävän rauhallisesti. Heti kun niistä näki että lähtisivät juoksemaan muiden perässä niin kutsuin ne luokse. Oli niin ihanaa kun sai kaikki koirat käveletettyä kerralla ja koko 6 koiran linikkalanpellon jengi oli koossa Niin paljon ollaan tällä porukalla kävelty ja sattuneista syistä pitkä väli on ollut ettei olla koko porukan kanssa päästy. Ajattelin että voisin ihan hyvin ottaa jatkossakin Lucasta ja Duoa mukaani jos mennään jonnekkin kunnon metsään lenkille. Avopelloilla en uskalla ainakaan Duoa pitää irti koska se lähtee juoksemaan kovaa Fyran perässä eikä sen fysikka (selkä) kestä sitä. Lopuksi tehtiin vielä muutamaan otteeseen mäkikävelyt Fyran ja Jackyn kanssa pisimmässä mäessä. Sen jälkeen mulla olikin kova kiire töihin. Kiitos Johanna lenkistä, mulla oli neljä onnellista koiraa kotona. Tästä sen huomaa miten tärkeää koiran psyykkeelle on päästä mukaan sellaisiin juttuihin mitä ne on aikaisemminkin saaneet tehdä.