Keskiviikkona Cincosta tuli pentu aksalainen  Lähdettiin Fyran & Cincon kanssa Paraisille. Olen ilmoittanut molemmat likat omiin aksaryhmiin. Fyra oli ratakurssilla ja Cinco pentujen aksakurssilla. Kouluttajana toimii Noora Keskievari ja kurssi kestää 8 kertaa.

Fyra pääsi ensin aksaamaan omalle kurssillensa. Aikaa oli hyvin 1,5 tuntia ja ryhmässä 4 koiraa. Kaksi eri rata vaihtoehtoa ja minä päätin ottaa sen "helpomman" juoksun jälkeen ja SM-kisojen ovella en hirveän kieuhkuraa halua treenata vaan ihan fiilistelyä. No eipä sekään rata mikään helppo ollut.

Ensin katsottiin kontakteja jokainen sai valita yhden kontaktin. Me otettiin puomi. Tehtiin irtoamisia (minä juoksin sivuttais suunnassa toiselle esteelle joka oli puoli välissä puomia). Noora palkkasi Fyraa alastulolla. Haettiin Fyralle keskeltä parempaa paikkaa ettei mene ohjaajan suunan mukaisesti vinoon. Palkattiin hieman vinoon. Tähän voisi ottaa myös naksun käyttöön. Toimi hyvin ja paikasta tuli tosi kiva. Näitä pitäisi aina välillä vahvistaa jotta motivaatio säilyy.

Sen jälkeen mentiin rataa. Aluksi oli löysää ja varovaista. Pohjana ollut keinonurmi tuntui omissa jaloissa oudolta, mutta kyllä siihen tottui kun aikansi siinä tepasteli. Saatiin tosi hyviä pätkiä ja tiukkoja käännöksiä. Sain jopa pari putkijarrua tehtyä tosi hyvin. Radalla oli enkkuputki ja siitä suoraan toinen u-putki. Suoran putken päästä ammotti u-putken pää mutta sinne ei pitänyt mennä vaan vaseamman puoleiseen päähän. Eka se ei onnistunut, mutta kun tarpeeksi pysähdyin ja rintamasuunta oli koiraan päin niin kyllä se kääntyi hienosti  Saatiin kehuja mun liikkumisesta ja vauhdista. Uskalsin jopa jättää Fyran esteille ehkä jopa liiankin rohkeasti?.

Fyran aksojen jälkeen oli vuorossa Cincon penturyhmä. Siinä oli kivasti samanikäisiä pentuja. Cinco oli nuorin 12 vkoa, BJ bortsu 13 vkoa sekä sakemanni tyttö 17 vkoa (nimeä en nyt muista). Yksi pennuista oli poissa tällä kertaa.

Cinco oli koko tunnin ajan varsin mielenkiintoinen  Sillä oli koko tunnin ajan villi ADHD-kohtaus päällä. Se vipelsi remmissä minkä pääsi, juoksi mun ympäri, jahtasi häntäänsä, keräsi kävyt, risut ja roskat kentältä. Luoja se oli villi. Noora kysyi meinaanko oikeasti pitää sen tuon  nimisenä... Mun tuli kyllä siinä tunnin aikana mieleen että se nimi voi olla liian paha ennen. No toivottavasti se virallinen nimi Festina Lente (= Kiiruhda hitaasti) hieman tasapainoittaa kaverin olemusta.

Cinco oli kyllä erittäin mallikelpoinen. Otettiin enkkuputkea suorana ja sitten mustaa putkea hieman kaarteella. Leikittiin ja palkattiin pentuja. Cinco on tosi kova taistelemaan ja vietti on ainakin tällä hetkellä niin kova että myös kuollut lelu on hyvä palkka. Lisäksi otettiin kahdella aidalla kuljetusta niin että Noora piti pennuista kiinni. Ohjaaja sijoittui kentälle. Tämä onnistui hyvin "normaalisti" ohjaten. Lisäksi otettiin keinun ylösmenoa. Cincolla ei ole ainakaan korkeanpaikan kammoa

Kiva ilta vaikka reissussa vierähti lähemmäs 7 tuntia. Aika kovaa se on vetää tuollainen päivä työpäivän päätteeksi. Paraisille kestää ajaa täältä lähemmäs 1,5 tuntia. Kaikki on kuitenkin sen arvoista!

Torstaina pääsi koko perhe aksaamaan. Pussikoirat järjesti omalla kentällä karkkipussi kisat. Osallistumismaksuna oli muille luokille paitsi eläkeläisille (minä puhun raatoluokasta) karkkipussi. Luokkia oli useita: raadot eli eläkeläiset, möllimöllit, möllit ja kilpailevat. Multa tähän skabaan osallistui kaikki muut paitsi pikku Cinco.

Duo ja Lucas menivät eläkeläisissä 6 esteen "radan" joka koostui aidoista (ei rimoja) ja parista putkesta. Voi Luoja miten Duo oli onnellinen  Sen naama nauroi kun se pääsi 8kk tauon jälkeen aksaamaan. Mä niin nautin kun sain mennä sen kanssa. Hieman kurkkua kuristi kun muut valmistautuu SM-kisoihin niin hallitseva Etelä-Hämeen Piirinmestari treenasi ilman rimoja raatoluokassa. Duo tietenkin voitti ko. luokan ylivoimaisesti ja Lucas oli sijalla 4. Molemmille puhtaat radat.

Bella pääsi kisaamaan karkkipussista mölli-luokkaan. Siellä rimat oli alempana medeissä ja Mummo on kuitenkin ikää lähemmäs 12 vuotta. Bella oli kyllä NIIN fiiliksissä. Nollan se sai radalta, mutta onhan se vauhti hiipunut ja hyppytekniikka hieman kadoksissa. Eipä se ole aksaa mennyt pitkään aikaan, varmaan saman verran taukoa kuin Duolla. Bella sijoittui 3. ja sai karkkipussin

Fyra pääsi sitten oikeaan luokkaan eli kisaaviin. Nolla sieltä tuli vaikka aan alastulo ei ollut taaskaan rytmitykseltään paras. Toinen sija ja kaksi karkkipussia. Vein kaksi pussia ja sain kolme karkkipussia tilalle. Hyvä korko   Kiitos kivasta illasta ja seurasta. Mukavan rentoa yhdessäoloa ja leikkimielistä kisaamista. Näitä lisää!

                            

Duo Hallitseva EHPM-11 ja raatoluokan voittaja  (kuva: Eija Haarala)