Maanantaina oli koirilla lepoa. Tein Fyran ja Cincon kanssa erikseen ravilenkit ja muuten oltiin ihan kotosalla. Jotenkin tuntui edellisen päivän kisat vielä jäsenissä.

Tiistaina töiden jälkeen nopeasti koirat autoon ja käytiin nopeasti kentällä tokotreeneissä. Kauaa me ei ehditty siellä olemaan kun mulla oli kiire Jokioisille Lastentarhaan Cincon kanssa. Fyra ehti ottamaan paikalla istumisen sekä noutoa muutkin koirat ehtivät hieman hömpsöttämään kentän laidalla. Lastentarhassa oli taas paljon porukkaa varmaan joku 9 koiraa?. Nyt siellä oli melkein kaikki isoja koiria, mua aina hieman ahdistaa ettei Cinco vaan jää kenenkään jalkoihin. Tosin sillä on kyllä vakuutus. Eka koira ikinä jolle olen ottanut vakuutuksen laugh Kyllä se siellä mukana kulki nytkin ihan kivasti. Kentällä otettiin sivulletuloa sekä pientä seuraamisen kaltaista kävelyä. Cincon mielestä naapurin koiran emännällä oli paljon paremmat namit  kuin mulla. Joten se kerjäsi sieltä herkkuja ja vielä onnistui siinä.

Keskiviikkona oli pitkä päivä. Ensin koulutusta Helsingissä ja vielä illalla toista koulutusta. Koirat olivat siinä vaiheessa jo kuin pommilla olisi räjähtäneet. Onneksi ehdin sentään välissä käyttämään niitä lenkillä.
 
Torstaina lähdettiin töiden jälkeen heti kentälle Iiriksen ja poikien kanssa. Ensin käveltiin koko revohkan kanssa lenkki ja sen jälkeen vähän aksailtiin. Tehtiin viikonlopun radalta ne pari putkenn ohivienti niin aksa kuin hyppyradan osalta. Joo-o osasi se Fyra jopa pikku Cinco meni sukkana oikeaan päähän putkeen ilman mitään hidastavia valsseja. Miten niin pitäisi luottaa koiraansa?. No nyt tiedetään että tämäkin onnistuu wink Hyvien treenien jälkeen tehtiin vielä jäähdyttelylenkki metsään. Nämä oli sitten Fyran viimeiset aksatreenit hetkeen. Palataan aksan merkkeihin sitten taas marraskuun puolessa välissä mikäli kaikki menee hyvin...
 

mallia kerrossänky: Cinco ja Fyra