Viime viikolla käytin Duoa ja Fyraa Hämeenkyrössä Olafin luona. Duon edellisestä hoidota oli kulunut kolmisen kuukautta. Hyvin Duo tietää paikan kun oli taas niin kovin innoissaan menossa sinne sisälle. Mulla oli vielä Lucaskin mukana kun Cinco jäi porukoille juoksunsa vuoksi. En viitisinyt jättää hoitoon juokusta narttua ja pallillista urosta mouruamaan.

Olaf oli tyytyväinen Duon kuntoon ja olemukseen. Kyllähän sen näkee silmällä että takaosa on pettänyt ja selkä on luisu. Pääasia on kuitenkin se, että Duo pystyy elämään normaalia koiran elämää ilman kipuja. Fyra pääsi myös käsittelyyn koska mä halusin kokeilla sille laseria. Se himskatin keppi mikä tökkäsi sitä tammikuun puolessa välissä on selvästi aiheuttanut sille jotain jumia. Leenalla ja Tanjalla oli molemmilla lantio jumissa, mutta varsinaista vika paikkaa ei pystytty tarkentamaan. Mun mielestä Fyra ei venytellyt kunnolla takajalkojaan tai ei ainakaan niin usein kuin ennen. Olaf tutki koiran tarkkaan ja löysi oikealta puolelta selästä venähtymän. Nyt venähtymä on kunnossa, mutta kipeä se on silloin tammikuussa ollut. Siihen päälle vielä vastareaktio vatsasta kun sterilisaatiosta ei ole kulunut pitkää aikaa. Fyra oli taas niin kulta muruinen kun se käsiteltiin. Makasi rentona eikä välittänyt laitteista mitään. Se on kyllä super helppo näissä asioissa.

Hoidon vaikutus kyllä näkyi heti seuraavina päivinä. Fyra venytteli taas paremmin takajalkojansa ja ravi oli rennompaa. Ollaan yhteyksissä muutaman viikon päästä ja katsotaan uusinta käyntiä mikä on tarvetta. Duo menee vasta touko-kesäkuussa seuraavan kerran.

Cinco vietti sitten ainoana koiran laatuaikaa porukoilla ja illalla jätin muut koirat sinne. Cinco sai olla sitten meillä kotona ainoana koirana. Se kyllä nautti kun sai niin paljon huomioita.

talvi-normal.jpg

talvi1-normal.jpg

Koko Jussipaita jengi <3

talvi3-normal.jpg

talvi4-normal.jpg

talvi5-normal.jpg

Cinco Cöpönassu

talvi7-normal.jpg

Duo ja Fyra <3

Käytiin me tokotreeneissäkin. Käväisiin kerran kuussa treeneissä Turussa Lentsun valvovan silmän alla. Ajeltiin yhdessä Johannan ja poikien kanssa treenaamaan. Cinco treenasi ensin oman aikansa ja sen jälkeen Fyra. Molemmilla oli aiheena sama asia tosin tehtiin vähän kehitystason mukaisesti.

  • Luoksetuloa (Fyra ilman palkkaa): Palkka oli valmiina ruudussa joka oli luoksetulon vieressä (lähtöpaikan). Se oli suuri häiriö molemmille tytöille eli lelusta luopumista tulisi tehdä. Käytännössä palkka jossain valmiina, mutta ensin täytyy tehdä jotain ennen kuin palkalle pääsee. Cincon kanssa vuorotellen perusasentoon ja välillä suoraan. Vauhtia on jo niin paljon että nyt perusasento mukaan!
  • Ruutua missä palkka. Molemmat menivät hyvin. Cincolla wubba ja Fyralla namialusta.
  • Ruutua merkin kautta. Onnistui yllättävän hyvin Cincon kanssa, yllätyin!. Fyra kyttäsi merkille lähtiessä tosi paljon ruudussa olevaa palkkaa. Pystyi kuitenkin tekemään, mutta jouduin käyttämään käsimerkkiä.
  • Ruudun loppu osaa: käveltiin kaavio ja koira pysyi maassa makuulla. Cinco pysyi hienosti maassa!. Tästä olin ylpeä koska liikuin koko ajan. Fyra myös hyvä.
  • Kierron kautta ruudun loppu seuruu. Otettiin tolpan kiertoja josta otettiin vierelle seuraamaan. Molemmat pyrkivät kovin oikealle puolelle selän takaa joten piti hieman avittaa kädellä.
  • Maahanmenoa etäisyydellä. Kokeiltiin maahanmenoja matkan päästä. Fyra oli super ja Cincokin osasi mitä ihmettelin suuresti.
  • Lopuksi molemmat tekivät paikkamakuun. Cincon kanssa olin jossain kolmen metrin päässä. Pysyi hyvin ja meni heti suoraan makuuseen, ei jäänyt vinoon. Palkkasin lelulla. Fyran kanssa tein Avo-luokan makuun eli olin piilossa. Oli hyvin tarkkaavainen kokoajan, hieman jäi vinoon kun käskytin.

Kaiken kaikkiaan kivat treenit. Ohjaaja on yllättynyt omien koirien taidoista. Ne varmaan lukee salaa jotain tokokirjaa.