Kuun vaihde oli ja meni, samalla tuli taas ikää lisää omaan mittariin. Onneksi viikonloppuna sentään tuli sen verran paremmat ilmat ettei tarvinnut ihan luistimilla mennä lenkille. Lenkkeiltiin kamujen kanssa Hunnarilla ja muutenkin vietettiin paljon aikaa ulkona.

Sunnuntaina meillä oli nextaripäivä, tällä kertaa päästiin sentään kimppakyydissä ettei tarvinnut yksin hönöttää koko päivää. Cincokin sai omaan boksiinsa matkaseuraa kaverista. Kyllä täytyy sanoa että noiden päivien jälkeen on aivan kuollut joka tavalla, mutta ne on niin antoisia!. Mä opin taas vaikka mitä uutta juttua. Tosin mä sain Jaakon nauramaan vedet silmissä. Mun piti tehdä valsseja (radalla n. 5 putkeen) ilman käsiä koska mun kädet nousee liian ylös -> Fyra katsoo ja hidastuu. No mä lähdin liikkeelle mutta teinkin valssin ilman jalkoja :P Kaaduin aivan suorilta jaloilta oikean lonkan ja olkapään päälle. Tunnollinen oppilas ei myöskään käyttänyt käsiä kaatuessaan vaan kaatui kuin puu maahan!.

Aina mä opin uutta ja mä innostun vieläkin enemmän. Mä haluan kehittyä ohjaajana ja treenata meidät vielä paremmiksi. Ainoa miinus tekijä on tämä talvi, me ei päästä tekeen missään kotiläksyjä :( No onneksi on sentään mielikuvitusta ja lumikin toivottavasti kohta jo sulaa pois. Sitten päästään treenaamaan kentälle. Näitä treenejä täytyy hyödyntää myös Cincolle.

Saatiin nauttia tauon aikana kauniista ulkoilmasta kun käytiin kimppakyytiläisten kanssa lenkkeilemässä Tuorlassa. Luoja se aurinko oli niin ihana!. Tuntui että olisi voinut kävellä loputtomiin ulkona.

next1-normal.jpg

next-normal.jpg

next2-normal.jpg

Meidän Fitdog-tuotteet oli koko päivän mukana kuvioissa. Musta tuntuu, että Fyra on oppinut juomaan ja se jopa juo nyt treenien välissä ihan pelkkää vettäkin enemmän mitä koskaan aiemmin. Se myöskin odottaa selvästi omaa sekoitusjuomaansa. Annoin päivän aikana suoritusten jälkeen osissa palautusjuomaa sekä tauon aikana juotin energyä. Illalla viellä loppu osa palautusjuomasta. Maistui kyllä tosi hyvin molemmat drinksut!. Olen iloinen kun se alkaa lopultakin juomaan, eikä se välttämättä tarvitse sinne sekaan edes mitään miksausta. Nyt kun päivän aikana ruokinta oli olematonta niin heitin sinne sekaan hieman koiran liharuokaa sekaan. Hyvin maistui! :)