Viikolla käytiin tokoilemassa hallilla. Kisanomainen palkattomuus oli meidän teemana. Kehässä oli myös liikkuri ja tuomari. Tehtiin Fyran kanssa maahanmeno ja seuraaminen. Kaukojen siitrymisestä palkka. Toisena tehtiin: luoksetulo ja hyppy sekä ruutu jossa palkka. Fyra alkaa kyllä keulimaan kun ei saa palkkaa. Se alkaa hieman edistämään ja muutenkin touhuttamaan. Hauska sitä on kyllä seurata. Aluksi tehtiin virhe kun vietiin karva röyhkä ruutuun valmiiksi. Fyran silmä jäi ruudussa olevaan palkkaan ja se ei pystynyt tekemään mitään. No palkka pois sieltä ja toiminta palautui. Sikäli jännä että bongasi lelun ruudusta koska se vietiin salaa sinne. No on ainakin tarkka vainu :D Muut koirat tekivät väliajoilla pientä tokoilua, muuten istuivat kiltisti leikkikehässä söpöinä.

b1-normal.jpg

Lauantaina olisi ollut Turussa tokotreenit, mutta tuntui siltä että laatikot kaatuu päälle uudessa kodissa joten purettiin sitten niitä kovalla vauhdilla. Samalla myös vetimien kiinni laittoa. Päivällä käytiin moikkaamassa pitkästä aikaan Iiristä ja poikia Mustialassa lenkilä. Olipa kaunis ilma ja hyvä seura <3 Pitäisi kyllä nähdä useammin.

b5-normal.jpg

© Iiris Syrjälä

Lenkkijengi: Nemo, Fyra, Cinco, Duo ja Milou. Pojat halusi itse mennä noin eikä koiria ole mitenkään aseteltu <3

Sunnuntaina kokeiltiin uutta juttua. Mentiin Jokioisten Eläinsuojeluyhdityksen Ystäväkoirakurssille. Eka kerta oli Similän maneesilla ja mun piti ottaa Lucas mukaan. Kurssipaikka oli maneesiin merkattu joten epäilin Lucaksen tulevan niin likaiseksi että otin sitten Fyran. Kurssi oli kuitenkin yläkentällä ulkona joten poika olisi voinut hyvin tulla mukaan. Paikalla oli joku 8 koiraa ja kolme kouluttajaa. Käytiin Kiva-testi läpi jokaisen koiran kanssa, eikä siellä mitään yllättävää tullut. Fyra oli hyvin tohkeissaan ja hyvin tietäväinen :D Tehtiin mm. luoksepäästävyys + hoitotoimenpiteet vieraalla. Ryhmässä kävely. Ihmistungos, istu-maahan ja luoksetuloa sekä vetämättä hihnassa kävelyä sekä häiriö kolinaa. Lopuksi vieras ihminen piti koiraa 3 min kun omistaja oli piilossa. Fyra istui käskystä kuin tatti paikoillaan. Vaikutti ihan mukavalta toiminnalta. Kennelliiton alainen näyttökoe on kesäkuussa. Katsotaan päästäänkö sitten viihdyttämään ihmisiä jonnekkin hoitolaitoksiin tai tapahtumiin :) Iltalenkki tehtiin Elonkierrossa Minnan ja poikien kanssa. Maailma parani taas huomattavasti ja ompa kivaa kun on jo valoisaa!.

b2-normal.jpg

b3-normal.jpg

b4-normal.jpg

Olenko vähän pätevä ja rehvakas?